Penkki

Penkki koostuu kolmesta osasta: istuinosasta, nojasta ja runkokiinnikkeestä.

 

Istuinosan tekeminen meni harjoitteluksi, sillä jouduin tekemään toisen version. Ensimmäinen istuinosa oli ensinnäkin liian pieni. Vapaalla kädellä kun piirsin, niin arvoin pieleen. Aluksi suunnittelin, että laitan vanerin päälle 150mm paksua vaahtomuovia, mutta se osoittautui aivan liian pehmeäksi. Toiseen versioon sain foorumilta vinkin, että voisin käyttää Biltemassa myytävää eristelevyä, joka on pinnoitettu alumiinilla. Tämä olikin loisto valinta ja uudesta istuinosasta tuli juuri sopivan pehmeä.

 

Noja on tehty vanhoista pyykkikorin jaloista. Yksinkertaisesti U-mallisesta jalasta on leikattu pääty irti ja hitsattu se 90-asteen kulmassa toiseen jalkaan kiinni. Nojakankaana olen käyttänyt tavallista lasikuidusta tehtyä hyönteisverkkoa. Tämä on ommeltu sopivaan muotoon ja lisätty reivirenkaat reunoihin, josta voidaan pujottaa esim. vanhasta sisäkumista leikatut suikaleet samaan tapaan kuin kengännauhat.

 

Runkokiinnikkeenä on käytetty pneumatiikkaputken kiinniketta ja varasto-oven saranaa. Sarana osottautui pelkästään liian heppoiseksi, joten sitä vahvistettiin 5mm lattaraudalla. Painoa tuli ehkä hieman liikaa yhdelle osalle, mutta kun kysymyksessä on kuitenkin kiinnike, niin parempi pelata vähän varman päälle.

Last update on 17.05.2009 by janx.

Go back