Olen selkä

Pitkällisen taistelun tuloksena olen saanut tämän vuoden aikana selkärintamalla jotain selkoakin. Selässä ei siis oikeasti ollutkaan yhtään mitään vikaa kivuista huolimatta. Ongelmaan löytyi syy paljon lähempää: peritty sairaus nimeltä Fibromyalgia. Terveyskeskuslääkäri tarjosi vain vahvoja hermokipulääkkeitä. Tarjous ei houkuttanut, joten päätin kokeilla muuta. Olen aina ollut kiinnostunut luontaistuotteista ja niiden hyötykäytöstä. Siispä päätin kysyä lähiostoskeskuksen tutulta luontaistuotemyyjältä ongelmaan ratkaisua. Ja ratkaisuhan löytyi - Fibronol. (Tämä ei ole kaupallinen mainos.) Nyt olen syönyt em. luontaistuotetta useamman kuukauden - lähes ilman särkyjä. Säryt loppuivat kuin seinään ensimmäisen parin päivän aikana.

Kokemuksia osteopatiasta osa 4

Kävin jälleen Osteopaatin vastaanotolla noin reilu viikko sitten. Fysioterapia ja osteopatian joko yhteis- tai erillisvaikutus oli saanut nyt lonkan puolin ja toisin pysymään tasan, mutta kiertymää oli edelleen palannut noin sentin verran. Toivottovasti tämä kannustaa muitankin yrittämään. Paikat ovat saaneet pitkään jumiutua, joten eivät ne heti aukea. Kipuja kyllä vielä piisaa, mutta toivotaan parasta.

Tilanne tällä hetkellä

Tällä hetkellä selän tilanne on ollut jo jonkin aikaa hyvä. Parempi kuin aikoihin. Särkyjä on tuskin ollenkaan. Välillä jos istuu pidempiä aikoja, niin selkä saattaa kipeytyä alaselästä vasemmalta puolelta.

Yksi aseista jäykkyyteen ja kivuttomampaan tulevaan lienee äijäjooga, jonka aloitin reilu pari kuukautta sitten. Vaikka se on vain kerran viikossa, on siitä silti tuntunut olevan paljon apua. Samoin fysioterapeutin jumppaohjeista, joita olen tosin melko laiskasti jaksanut tehdä. Ai ai. Joka tapauksessa kehitys on ollut positiivinen. Osteopaatille aion mennä kesäkuun lopussa. Silloin selviää mikä on tilanne senteissä.

 1 2 Next →