Ensimmäinen osteopaattikäynti oli eilen. Pääasiassa kokemus oli positiivinen. Astuessani ovesta sisään sain käteeni paperin ja minut istutettiin värisevään tuoliin. Joku ääniaaltohierontatuoli se oli. Paperin luettuani piti vielä täyttää esitietolomake, jossa oli tarkoitus kertoa mahdollisimman seikkaperäiset tämän hetkiset fyysiset ongelmat ja mm. aikaisemmat tapaturmat ja leikkaukset. Paperin toiselta puolet löytyi myös aiemmin tekemäni kipukartan tapainen väritystehtävä.
Täytettyäni esitietolomakkeen päästiin itseasiaan eli selkäsäryn ja sen aiheuttajan paikantamiseen. Alun perusteellisen kartoituksen, joka käsitti siis rangan häiriöiden ja mm. liikerajoitteiden tutkimisen päästä varpaisiin, jälkeen olin taas omasta terveydentilastani paljon paremmin perillä: olen todella jäykkä ja lonkkani oli ikäänkuin poissa paikoiltaan.
Todellakin oikea suoliluu oli 1,5 cm ylempänä kuin vasen ja lisäksi kiertynyt noin yhden sentin eteenpäin. Tästä aiheutui, että oikea jalkani oli noin 1,5 senttiä lyhyempi kuin toinen. Enpä ihmettele, että särkee... enää.
Osteopatia perustuu siihen, että siinä hoidetaan ihmistä kokonaisuutena. Käsittelyn jälkeen lonkkani oli jälleen paikallaan, mutta myös muita tukirankani häiriöitä ja lukkoja mm. rintarangasta ja hartioista oli poistettu. Koko kroppa käydään läpi ja ihminen saadaan tasapainoon.
Ai miltä tuntuu? No tuntemukset on varmaan aika samankaltaiset kun lähigrillillä kuonoonsa saaneella känniääliöllä lauantaiaamuna. Sillä koko kroppaa särkee aika tavalla. Tämä on osteopaatin mukaan ihan normaalia, että hoidon jälkeen tulee 2-3 päivän aikana ns. hoito-oireita. Tosin selkään ei koske enää samalla tavalla. Kivut ovat lähinnä lihassärkyä (kuten esim. flunssassa), sillä häiriöillä on tapana aiheuttaa tulehduksia. Nämä paranevat vain ajan kanssa ja tässä vaiheessa tulehduskipulääke sekä kylmägeeli ovat ehkä paikallaan.
Ei kuitenkaan kannata pelästyä kirjoituksiani, vaan rohkeasti ottaa härkää sarvista. Tavallinen terveyskeskuslääkäri ei osaa mitään vastaavaa, joten mikäli särkee, niin kannattaa kokeilla. Olen vielä hieman skeptinen siitä, että tämä voisi tuoda elämäni jälleen raiteilleen. Elämä ilman jatkuvaa särkyä. Katsotaan mitä tuleman pitää...
Lisätty sunnuntaina 11.3.
37.8 on lämpöä tällä hetkellä, joten en usko ihan tässä määrin aiemmin mainitsemieni lihaskipujen johtuvan hoito-oireista. "Kuten esim. flunssassa". :) Ajoittaista kuumeilua tosin on viimeisen kahden viikon aikana ollut.
Lisätty torstaina 15.3.
Olo helpotti onneksi jo maanantaina. Pikkuhiljaa alkaa hahmottaa osteopatian oikeita vaikutuksia. Selän kivistys on pudonnut ehkä noin 50-60 %. Kävin eilen myös kunnan fysioterapiassa (Malmi) ja hänen mittanauhansa mukaan jalkani olisivat edelleen eripituiset. On hyvin mahdollista, että lonkka ei ole pysynyt paikallaan. Tänään taas osteopaatille, joten myöhemmin lisää.
0 Responses to Kokemuksia osteopatiasta osa 1
Leave a Reply